Anni tuli perjantaina hieroon Laran, että Lara on sitten lauantaina ja sunnuntaina kisa vireessä. Larahan nauttii, kun joku antaa huomioo niin hierominen sujui hyvin :) Lauantaina sitten oli ensimmäinen kisa päivä ja minä intoa piukeena odotin ensimmäistä rataa. Menin tutustumaan rataan ja Lara jäi poikaystäväni luoksen siksi aikaa. Rata tuntui mukavalta ja ihanne aikakin oli sopiva. No vihdoista viimein tuli sitten meidän vuoro lähteä rataa suorittamaan ja kaikki meni hyvin siihen asti kunnes tuli keinu. Meillä on ollut keinu aina vähän ongelma, mutta Lara on päässyt pelosta ja päästin Laran luottavaisin mielin keinulle hyvässä vauhdissa. No keinu lähti sitten kääntymään alas päin, kun Lara yhtäkkiä kääntyi takaiisn päin ja putosi keinulta. Siitä meille tuli vitonen. No Larahan pelästy niin paljon sitä, että lähti juoksemaan ja juoksi ulos radalta josta automaattisesti hylky meille. No onneksi Lara löysi poikaystäväni ja meni sen luokse. No ei muuta kun koira kiinni ja rauhoittelemaan sitä. Ajattelin tässä kohtaa, että mitäköhän tästäkin päivästä tulee. Seuraavalla radallakin näytti olevan keinu ja hieman ehkä jännitti, että miten se menee. Lähdettiin suorittamaan toista rataa ja lara lähti vähän arastellen suorittamaan rataa. Kolmannen esteen kohdalla lara hyppäsi riman päälle josta hiukan säikähti jälleen, mutta kuunteli minua ja jatkoi rohkeasti rataa. Seuraavan hypyn lara mietti hetken, mutta hyppäsi kuitenkin. Tässä kohtaa ajattelin, että ihan sama mitä tulee ajaksi, mutta rata suoritetaan loppuun, ettei tule mitään kammoa. Tuli keinun vuoro ja tsemppasin Laraa keinulle ja lara tuli sinne hyvin, mutta varovasti. Olin tosi tyytyväinen Laraan. No Loppu radan lara alkoi vähän rohkeammin ja nopeammin menemään ja meillehän tuli siitä yliaikaa, josta tuli meille kymmenen virhepistettä ja yhteensä tuli siis 15 virhepistettä ja oltiin kuudensia. Luulen, että kaikki tämä "arkuus" johtui siitä, kun lara hierottiin edellisenä päivänä ja lara oli niin rentona vieläkin siitä hieromisesta. No ei muuta kun neidillä oli loppu päivä kisojen jälkeen rentoutumispäivä :) No ostin kisapaikalta herkkuluita niin tytöt sai syödä niitä loppu päivän :)
No sunnuntaina oli sitten uusi päivä ja uudet kujeet. Mietin, että mitäköhän tästä päivästä tulee. Ensimmäinen rata oli hypärirata ja kun olin käynyt tutustumassa rataan, niin menin Laran kanssa sitten vähän lämmittelemään harjoitusesteille ja otin keppejä. Lara hyppäs todella innostuneesti ja kepit meni hyvin. Huomasin heti eron eiliseen ja ajattelin että noniin tänään voi mennä paremmin. Tuli meidän vuoro mennä radalle ja mietin koko ajan, että miten se rata meni. No muistin radan ja lara liikkui nopeasti ja kuunteli mun ohjeita ja meille tuli puhdas rata. Sitten vain aloimme jännittämään, että riittikö meidän aika. tulosten tuleminen kesti todella pitkään. Mutta vihdoista viimein ne tulivat sieltä. Meidän aika oli 41.53 ja ihanne aika oli 41 sekuntia. Eli oli meni sellaiset 0,53. Hieman harmitti, mutta tultiin toisiksi kuitenkin. Mutta oli hyvä mieli kuitenkin Laran suorituksesta. Viimeinen rata oli sitten taas agirata. No meille tuli viimeiseltä radalta kymmenen virhepistettä ja viisi sekunttia yliaikaa. lara palasi putkelta takaisin vaikka luulin, että se meni sinne. Mutta silti olin tosi tyytyväinen. Oltiin me kuitenkin kolmansia ja saatiin taas palkinto. :)
Ensiviikon lauantaina Laralla ja mulla alkaa sitten valmennus ja katsotaan mitä uutta me opitaan siellä ja missä asioissa voidaan parantaa suoritustamme. Tai oikeastaan missä minä ohjaajana voin parantaa. Niin on taas kiva viikonloppu vietetty koiraharrastuksen parissa ja sen näkee että koirakin nauttii niin mikä vois olla sen parempaa <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti